Autolla Legolandiin ja takaisin – kaksi reittiä
Legolandiin Tanskaan pääsee Suomesta kätevästi autolla, kunhan takamus kestää autossa istumisen. Esittelen kaksi reittiä omien kokemusten kautta.
Päädyimme kesällä hieman yllättäenkin Legolandiin kesäreissulle. Tarkoitus oli matkata Etelä-Ruotsiin, mutta jo ekana Ruotsi-päivänä puolisoni halusi suunnata Tanskaan. Vastustin Tanskaa jo kotona, koska julmettu istuminen autossa ei innostanut, ja lomalla oli kuitenkin aikataulu ja paluupäivä olemassa.
Lopulta puoliso puhui minut ympäri ja niin auton nokka jo osoittikin kohti Malmöta ja Tanskaa.
Legoland sijaitsee Tanskan Billundissa, keskellä ei mitään. Autolla Billundiin pääsee ajamalla Etelä-Ruotsin halki Malmöhön ja sieltä siltaa pitkin Köpenhaminaan, tai Ruotsin poikki Göteborgiin ja sieltä lautalla Fredrikshavniin.
Me menimme Legolandiin Köpenhaminan kautta ja tulimme takaisin lautalla Göteborgiin.
Ruotsin puolelle Tukholmaan pääsee Suomesta kätevimmin ajamalla auton laivaan joko Turusta tai Helsingistä.
Ajomatka kohti Legolandia ja Tanskaa alkaa suuntaamalla tielle E4 kohti Helsingborgia. Matka joutuu E4:llä aina Jönköpingiin saakka, jossa vaihdetaan tielle E20 suuntana Malmö.
Ruotsista siirrytään Tanskaan siltaa pitkin ja Köpenhamina kierretään samaista tietä E20 ja sillä jatketaan kohti Odensea ja Billundia.
Tienviitoitus on matkalla hyvää ja eksyminen melko mahdotonta.
Matkaa on mukavat 910 kilometriä, joiden taittamiseen saa ilman pysähdyksiä kulumaan yhdeksän tuntia.
Lapsiperhe, jos nyt pelkät aikuisetkaan, eivät luonnollisesti istu autossa persiillään yhdeksään tuntia putkeen, vaan pysähtyä on pakko. Lisäksi tietyöt etenkin Ruotsin puolella hidastavat matkaa oleellisesti.
Kahdessa päivässä autolla Legolandiin
Meidän matkasuunnitelmat eivät noin lähtökohtaisesti olleet selkeät, vaan tarkoitus oli mennä minne huvittaa. Vain Kolmården ensimmäisenä kohteena oltiin etukäteen suunniteltu.
Kun siellä sitten vakiintui ajatus ja huvitus Tanskaan ajamisesta, päätimme päivän päätteeksi ajaa vielä pari tuntia, eli Norrköpingistä Jönköpingiin, ja yöpyä siellä.
Jönköpingiin mennessä yhdeksän tunnin ajomatkaa on takana jo rapiat neljä, joten se on välietappina juuri sopiva. Järjestely, jossa päivä vietetään ensin yhdessä aktiviteetissa ja siirrytään vielä hetken matkaa yöpymään, oli erinomainen idea.
Tosin ekstemporematkalaisina majoituksen järjestyminen illansuussa oli todella hankalaa. Hinnat hipovat tietenkin pilviä, eivätkä ne laske edes päivän peruutuspaikkojen tullessa myyntiin. Varauspalveluihin kun syöttää viisihenkisen perheen koon, on tarjonta pelkää family superior deluxea, ja hinta sen mukainen. Tai kaksi huonetta ja hinta senkin mukainen.
Kun hotelliin menee yhdeksi yöksi nukkumaan eikä moneksi päiväksi oleilemaan, ei sitä tarvita silloin jokaiselle omaa petiä ja sikana tilaa hengata. Meidän perheelle, kun lapset ovat 4, 6 ja 7, riittää 2-3 sänkyä niiden koosta riippuen. Neljävuotias joka tapauksessa liimaantuu mun kylkeen öisin, joten hirveetä tuhlausta maksaa sille omasta sängystä.
Lopulta ajoimme Jönköpingin Clarionin pihaan, johon marssin (vähän säälittävänä) selittämään, että auto on täynnä nukkuvia lapsia ja me jatkamme matkaa aamukahdeksalta. Huone järjestyi vilakkaan ja puoleen hintaan ja palvelu (sekä hotelli) oli ihanaa.
Luvatusti heti aamulla käänsimme auton tielle E20 ja jatkoimme matkaa kohti Juutinrauman siltaa ja Tanskaa.
Ruotsalainen tietyö
Ruotsin puolella matkaa hidastavat tietyöt, jotka poikkeuksetta sulkevat moottoritien yksikaistaiseksi.
Tietyöksi riittää mikä tahansa tienposkessa tapahtuva huomioliiviin pukeutuneen henkilön pällistely pusikossa. Siinä missä Suomessa pitää mahdollisesti hieman hidastaa, jos sitäkään, pistetään Ruotsissa kaista kiinni vähintään kilometrin matkalta.
Turvallisuus ennen kaikkea tai jotain. Mutta kaistan sulkeminen tyssää matkan moneksi kilometriksi kävelyvauhdiksi.
Tietöiden mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon varsinkin, jos on tiukka aikataulu noudatettavana.
Juutinrauman silta ja tietullit
Juutinrauman sillalla peritään tullimaksua, joka maksetaan ennen siltaa kortilla. Eniten kaistoja sillalle on kausikorttilaisilla ja kaikkien matkan sujuvoittamiseksi kannattaa valita oikea maksukaista. Sillan kopeissa ei kaikissa suinkaan istu joku auttamassa eksyneitä turisteja. Ja ei, emme (onneksi) olleet me, jotka siellä sekoili. 🙂
Silta itsessään on varsin vaikuttava ainakin näin ensiylityksellä, ja nähtävyys ja kokemus jo itsessään. Sillalla ajaessa näyttää ihan siltä, kuin se yhtäkkiä päättyisi mereen ja tavallaan näin onkin, sillä ennen Köpenhaminaa sukelletaan vielä tunneliin.
Tanskassa ylitetään vielä toinen silta, Iso-Beltin silta. Samat tullimaksukuviot ja kaistanvalinnat kuin Juutinrauman sillalla huomioikaatten.
Sääennusteet näyttivät Billundiin saapumispäivänä erinomaisen surkeaa säätä, joten Vandelissa pysähdyimme hankkimaan sadevaatteita ja kumisaappaita.
Lähdimme Jönköpingistä noin 8:30 ja lopulta olimme Billundissa vasta neljän aikaan iltapäivällä.
Tanskan ihana maaseutu
Paluumatkalle valitsimme reitiksi lautan Fredrikshavnista Göteborgiin.
Lähdimme ajamaan Legolandin jo sulkeutuessa illansuussa, tarkoituksena yöpyä matkalla tai Fredrikshavnissa. Lopulta päätimme ehtiä päivän vikaan laivaan puolilta öin.
Matka Billundista Fredrikshavniin on jumalaisen kaunis kumpulievassa maalaismaisemassa. Laskeva aurinko ja pelloille nouseva usva tekivät maisemista tainomaiset. Ympärilleen ihastellessa heräsi ajatus, että Tanskassa voisi viettää pidemmänkin lomapätkän autoillen.
Matkan edetessä alkoi näyttää voimakkaasti siltä, että emme ehdi laivaan.
Aamun ensimmäinen lähtö oli viiden aikaan ja hotellin saaminen keskellä yötä vielä vaikeampaa kuin Jönköpingiin ajaessa. Katsoimme varustamon nettisivuilta, että autolla pitäisi olla checkinissa puolta tuntia ennen laivan lähtöä.
Saavuimme Fredrikshaviin 10 minuuttia ennen laivan lähtöä ja koska yöpyminen autossa alkoi jo näyttää erittäin todennäköiseltä, päätimme ajaa satamaan katsomaan, mistä laiva lähtee ja vilkuttamaan lähtevälle lautalle.
Yllätykseksemme checkin oli edelleen auki ja ehdimme mukaan laivaan vielä hyvin. Lähtöselvityksen virkailija kertoi laivan olevan hyvin täynnä, joten lastauksessa kestäisi vielä tovin ja laiva lähtisi myöhässä. Eli meille kävi erinomainen tuuri!
En yhtään ihmettele, että tämä yön lähtö oli niin suosittu. Lauttamatkan hinta oli yli puolet päiväsaikaa halvempi, jolloin meidän autolta ja jengiltä maksu olisi ollut yli 300 euroa. Sillä rahalla risteilee Itämerellä jo hulppeasti.
Hulppean sijaan päädyimme nukkumaan lattialla laivan käytävällä.
Henkilökunta järjesti lapsiperheille istumapaikkoja, mutta meidän kersat veteli sikeitä sen verran tyytyväisinä, että jätimme istumapaikat huonommin nukkuville matkustajille.
Ruotsin ja Tanskan väliä liikennöi Stena Line.
Laivasta ajoimme aamuyöllä Göteborgin lentokentän hotelliin vielä hetkeksi nukkumaan. Ihana hotelli muuten kaikin puolin, todella hyvät sängyt ja mielettömän hyvä aamiainen.
Neljävuotiaamme ei muuten muista yön matkasta mitään, vaikka häntä kannettiin laivaan, laivasta pois ja vielä hotelliinkin. Joka siirtymä tietenkin asiaan kuuluvan “antakaa mun nukkua” -kiljumisen säestämänä. 😀
Göteborgista Tukholmaan
Göteborgista Tukholmaan on etäisyys 470 kilometriä ja matka-aikaa taas iloiset viisi tuntia.
Jönköpingin sijainti Ruotsin suurimman järven rannalla jäi kutkuttamaan ja päätimme pysähtyä siellä paluumatkalla uimarantareissulle. Ranta löytyi helposti keskustan kupeesta, ihana pitkä hiekkaranta valkoista upottavaa hiekkaa!
Mutta millainen häpeäpilkku tämä ranta olikaan! Rannalla ei lauantai-iltapäivänä ollut juuri ketään, syystä. Ensinnäkin vesi oli melkoisen leväistä, joka ei tokikaan ole häpeä, vaan ihan normaalia, mutta se roskan määrä! Järven vesi oli täynnä pillejä, haarukoita, muovipusseja ja ties mitä saastaa. Siistimpää paikkaa etsiessämme, vastaan alkoi uida mätiä sitrushedelmiä. Se siitä uinnista, yök.
Scandic Adriane Tuhkolmassa – kannattaa jättää väliin
Tukholmassa hotellin varaaminen taas viime hetkillä oli jo melko helppoa ja valitsimme Värtähamnissa sijaitsevan Scandic Adrianen. Sijainti suoraan terminaalin kupeessa oli auton kanssa ihanteellinen, mutta hotelli kyllä melkoinen läävä.
Hotelli sijaitsee valtavan, mutta tuolloin tyhjillään olevan toimistokompleksin toisessa päässä. Lapsiperheet on taas mainiosti huomioitu lukuisin aktiviteetein ja hotellissa on runsaasti isoja huoneita.
Hommat alkoivat mennä pieleen jo respassa, kun saimme avaimet väärään huoneeseen, eikä parkkihallin pääsykoodia saatu ollenkaan. Erheitä sattuu, mutta näiden mielestäni melko yksinkertaisten asioiden selvittämiseen meni ihan tolkuttomasti aikaa.
Huone oli nuhjuinen ja epäsiisti. Lanasin lasten legoleikkiä kädellä sivummalle ja tuloksena kasassa oli enemmän pölyä kuin legoja. Vuoteeksi levitetty sohva oli niin hirveän epätasainen, muhkurainen ja kallellaan kaikkiin mahdollisiin suuntiin, että säälitti laittaa lapset siihen nukkumaan.
Aamiainen sentään oli hyvä.
Lähdimme seuraavana aamuna käymään kuninkaanlinnassa keskustassa ja jätimme auton hotellin parkkihalliin odottamaan. Palatessa selvisi ilmeinen syy, miksi kompleksin muut osat ovat tyhjiä: kasvoille löi vahva homeen löyhkä heti sisällä astuessa.
Vaikka tuossa aiemmin kirjoitin, että reissun hotelleissa ei ollut tarkoitus viihtyä vaan nukkua, niin tätä Adrianea en voi kyllä suositella edes siihen. Hirveä läävä.
Vinkit automatkalle Legolandiin:
- Jaa matka useammalle päivälle ja pysähdy kivoissa kohteissa matkan varrella.
- Varaa tarpeeksi matkustusaikaa. Tietyöt hidastavat matkaa ja pysähtyäkin välillä pitää.
- Varaa autoon eväitä ja juotavaa, jotta pysähtymisiä ei tarvitse ajoittaa kellon kanssa.
- Osa matkasta ajetaan jylhissä maisemissa, joten muista nauttia myös niistä.