Kolmården - kokemuksia

Matkakohteena Kolmården – kokemuksia

Ruotsin suurin eläintarha Kolmården on oiva matkakohde lapsiperheille. Lue meidän Kolmården-kokemuksia ja poimi vinkit matkalle.

Kolmården - sisäänkäynti
Tekeminen, kokeminen ja näkeminen alkaa jo Kolmårdenin sisäänkäynnillä.

Kävin Kolmårdenissa ensimmäisen kerran lapsena serkkujen perheen kanssa. Me matkasimme sinne matkailuautolla. Elettiin siis 1980-lukua.

Muistan tuolta eläintarhareissulta kolme asiaa:
• Parkkipaikalle saapuminen ja serkkujen kohtaaminen parkkipaikalla.

• Autosafari ja sen portit. Tarhasta toiseen siirryttiin ajamalla auto porttialueelle, jossa odotettiin, että portti takana ensin sulkeutui ja edessä oleva sitten aukesi.

• Delfinaarion edustan.

• Jonkinlainen hyvin hämärä muistikuva on norsulla ratsastamisesta.


Kävimme Kolmårdenissa omien lasten kanssa ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten ja nyt tänä kesänä pysähdyimme sinne päiväksi hurvittelemaan Bamse’s Världissä ja ihastelemaan eläimiä.

Matka Kolmårdeniin

Kolmårdeniin järjestetään Suomesta pakettimatkoja. Kaikkien katsomieni pakettimatkojen aikataulu tuntuu tiukalta. Matkojen kesto on yleisimmin neljä päivää, jolloin eläintarhaan huristetaan suoraan laivasta ja seuraavana päivänä eläintarhassa ehditään vielä käydä kääntymässä ennen kuin bussi kuljettaa takaisin laivaan.

Kolmårdeniin kannattaakin varata kaksi kokonaista päivää aikaa. Omalla (tai vuokra)autolla matkustaminen on kätevintä. 

Ensimmäisenä vuonna olisimme ehkä tehneet samanlaisen tiukan aikataulun matkan ihan omatoimisesti, mutta viimehetken matkailijoina hintavertailua saa tehdä aika tiukkaan ja silloin yksi lisäyö Ruotsissa osoittautui halvemmaksi kokonaisuudeksi, kuin paluumatka seuraavana päivänä.

Lasten kanssa matkustaessa auto on ylipäätään erinomaisen kätevä, sillä lapsilla on mukanaan PALJON tavaraa. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän on rompetta. Vaatteiden lisäksi mukaan tarvitaan ainakin rattaat ja mahdollisesti matkasänky. On kätevä, kun koko takakontti toimii isona matkalaukkuna, josta voi haalia mukaan kulloisessakin kohteessa tarvittavat tavarat.

Kolmården

Silja Linen Värtahamnenista pääsee ajamaan suoraan laivasta Tukholman alittaviin tunneleihin, jotka opastavat jo tunnelin suulla tielle E4 kohti Norrköpingiä. Seuraa kylttejä suuntaan Helsingborg.

Pysy tiellä E4 kunnes näet opasteen Kolmårdeniin. Oikeastaan ajaisin pokkana ensimmäisen opasteen ohi ja seuraisin vasta seuraavaa kylttiä lähempänä Norrköpingiä. Kumpikin reitti vie toki perille.

Ajomatkaa on vajaa pari tuntia, mutta kannattaa varautua tietöihin, jotka pidentävät matka-aikaa.

Norrköpingin suunnasta Kolmårdeniin johtaa rantatie huikeissa maisemissa, joten jos yövytte Norrköpingissä tai tulette muuten etelän suunnalta, niin suosittelen valitsemaan sen reitin.

Lue myös: Silja Line kesällä lasten kanssa

Junalla Kolmårdeniin

Norrköpingistä, 25 kilometrin päästä löytyy Kolmårdenia lähin juna-asema. Norrköpingistä on bussikuljetuksia Kolmårdeniin, ihan suoraan portille suorastaan.

Pysäköinti Kolmårdenissa

Kolmårdenin kupeessa on kaksi valtavaa, maksullista pysäköintialuetta. Suosituimpina päivinä pääportin parkkialue, (se samainen, jonka muistan lapsuudesta), täytyy uljaasta koostaan huolimatta nopeasti. Matkailuautoille ja -vaunuille on oma alueensa pääparkkialueen perällä. 

Hotelli Vildmarkshotelletissa yöpyjille on oma parkkipaikkansa.

Magnustit Kolmårdenissa

Yöpyminen Kolmårdenissa

Tälle reissulla emme yöpyneet Kolmårdenissa, koska vietimme siellä vain yhden päivän. Puiston välittömässä läheisyydessä on Vildmarkshotellet, josta puistoon pääsee omasta sisäänkäynnistään.

Hotellin hintaan kuuluvat kahden päivän sisäänpääsyt puistoon. Hotellissa on ohjelmaa lapsiperheille, kuten leikkihuonetta ja diskoa ja elokuvia.

10 kilometrin säteellä löytyy muutama hotelli ja b&b. Norrköpingiin on Kolmårdenista vain 25 kilometrin matka, joten suosittelen yöpymään siellä. Iltasella ravintolavalikoima on kohtuullinen pitkän eläintarhapäivän jälkeen ja jos haluat nauttia hotelliaamiaisesi kaikessa rauhassa, niin voin kertoa, että hotellissa, jossa yöpyy 300 lapsiperhettä, ei kyllä tarvii rauhasta paljoa haaveilla! 😀

Kolmårdenissakin voi yöpyä villieläinten ympäröimänä Camp Safarilla. Haluan kokea tuon safarin vielä, vaikken mikään telttaihminen kertakaikkiaan olekaan ja melko viluinenkin. Eli reissumme Kolmårdeniin eivät ole vielä reissatut!

Gondolisafarin hytissä Kolmårdenissa

Nähtävää ja koettavaa Kolmårdenissa

Kolmården on mainio retkikohde kaikenikäisille eläintarhojen ystäville. Lukeudun jälkimmäisiin. Pidän kovin eläintarhoista, joissa eläinten hyvinvointi on otettu huomioon ja jotka tekevät kovati töitä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja lajien suojelemiseksi. Ja jotka auttavat myös villieläimiä, kuten kotoiset eläintarhamme tekevät.

Kolmården on iso ja eläimiä paljon. Aitauksissa asustaa mm. elefantteja, sarvikuonoja, seeproja ja tiikereitä. Eläinten bongailuun on hyvin tilaa aitausten ympärillä.

Pitkin päivää on opastuksia ja myös näytöksiä, kuten ruokintoja. Kotieläinpihalla pääsee rapsuttamaan vuohia ja lampaita. Ohjelmaan kannattaa tutustua etukäteen ja siirtyä seuraamaan haluamaansa ohjelmaa ajoissa.

Bamsen maailma

Parhautta pienten lasten kanssa on kuitenkin Bamsen maailma eli huvipuisto pienille lapsille! Huvipuistoalue on Kolmårdenin sisällä, joten se ei ole erillinen alue vaan varsin kätevästi heti pääportin mäen jälkeen.

Bamsen maailma Kolmårdenissa
Bamsen maailman on huvipuisto pienille lapsille.

Sinne Bamseen mekin ekana vuonna jumitimme heti Kolmårdeniin päästyämme. Muutaman laitehurvittelun jälkeen lapset löysivät Bamsen maailman hitin, vesileikkialueen. Uikkarit ja pyyhkeet sekä aurinkorasva ovat siis hyviä varusteita mukaan. Jos ne unohtuu, voi vesivermeitä ostaa vesileikkialueen viereisestä Bamsekaupasta.
Vesileikkialue ei ole todellakaan mikään vesipuisto, vaan hyvin yksinkertainen suihkulähdehenkinen ja pienikokoinen ratkaisu, mutta silti hyvin yllätyksellinen.

Bamsen maailmasta siirrytään eläinten pariin ohittamalla valtavalla kiipeilykompleksilla varustettu leikkipuisto. Siinä se ensimmäinen päivä Kolmårdenissa sitten jo menikin. 😀

Lentävä matto Kolmårdenissa

Gondoli-safari

Autolla kierrettävää safaria ei enää ole. Nykyään safari kierretään valtavan pitkällä (ja välillä valtavan korkealla) gondoliradalla. Rata on taianomainen.

Kolårdenin safari

Korkeanpaikankammoisena pelkäsin ensimmäisellä kerralla kuollakseni koko jonotuksen ja yritin koota itsenäni, etten tartuttaisi kammoa ensihetkiltä myös lapsiin. Gondolin penkkiin istuessa tärisin jo kauhusta.

Gondoliin jonotetaan jonkinmoisen konehuoneen vieressä, koneesta kuuluu huumaava meteli. Gongoliaseman toisella puolella on pitkän vuoristoradan alku ja siitäkin kuuluu valtava meteli.

Gondoli irrotessa asemasta ja livuttua muutama metri kohti korkeuksia, tulee aivan hiljaista. Oikealla puolella avautuu uskomattoman upea merimaisema ja alapuolella asustaa karhuja. Olin niin vaikuttuneen wau, että korkeanpaikankammo kaikkosi siihen paikkaan. Kammon välttämiseen auttaa myös, ettei katso suoraan gondoliradan kannattimiin, taikka sinne korkeuksiin, jonne gondoli on nousemassa.

Gondolisafari Kolmårdenissa
Gondolisafari on parasta Kolmårdenissa

Rata on melko pitkä ja alla kuljeskelevat mm. kirahvit, karhut, leijonat ja hirvet. Gondolissa on selostus, jonka voi valita myös suomeksi. Se on melkoista huumoria. Suosittelen vaihtamaan kieleksi suomen! Selostuksen voi kyllä mykistää kokonaan halutessaan.

Jo rata itsessään tuo mieleen takavuosien hittisarjan Lostin, lisäksi safarin aitauksissa on vahvasti lostmaisia elementtejä.

Gondolirata on mielestäni parasta koko Kolmårdenissa.

Leijonia Kolmårdenin safarilla
Leijonille taitaa tulla perheenlisäystä. Tai sit ne vaan syö tosi paljon… 😀

Isompien lasten hurvittelulaitteet

Kolmårdenista löytyy muutamia huvipuistolaitteita myös isommille lapsille, joihin tietenkin myös aikuiset lasketaan. Laitteet kuuluvat luonnollisesti lipun hintaan. Jos ei miellytä jonottaa, voi niihin ostaa erikseen jononohituksen.

Marine World

Marine Worldissa on delfinaario ja jonkinlainen hyljehomma, mutta sinne en ole kahdesta vierailukerrasta huolimatta vielä ehtinyt.

Vaikka hyvinhoidetuista eläintarhoista kovati pidänkin, niin delfinaario aina jotenkin epäilyttää. Sinne delfiiniesitykseen nyt kuitenkin ekalla vierailukerralla ajauduin ja sekin oli melko maaginen kokemus. Koko show oli vahvasti valistava ja liikutuin jostain syystä ihan valtavasti ja itkin koko esityksen. Sama liikutus valtasi tänäkin kesänä, vaikka näin vain esityksen viimeiset minuutit.

Ruokailu Kolmårdenissa

Kolmårdenissa on runsaasti erilaisia ravintolavaihtoehtoja. Pikaruokatyyppisiä paikkoja on suurimmaksi osaksi, mutta joukkoon mahtuu myös nk. ihan oikeaa ravintolaa. Hintataso on kalliihko, mutta ei suinkaan vastaavien atraktioiden pahimmasta päästä. Syömäni annokset ovat olleet ihan kohtuullisia.

Jos on mahdollista ottaa mukaan omat eväät, niin suosittelen sitä. Omat eväät onnistuvat tietenkin helpoiten matkailuautoilla ja -vaunuilla matkustavilta. Alueella on runsaasti kivoja paikkoja pysähtyä syömään, ihan pöydän ääreen, eikä mihinkään pellolle. Kaikkien isoimpien aitausten yhteydessä on jonkilainen eväidennautintatila.

Kolmårdenin TOP-3

1. Safari
Gondolisafari korkeuksissa upeissa maisemissa on mielettömän hieno kokemus

2. Kärryt
Vuokraa portilta kätevät kärryt. Niissä kulkee eväät, uikkarit, pyykeet, vaihtovaatteet ja lapset.

3. Bamses’ värld – Bamsen maailma
Huvipuisto pienemmille lapsille. Kivoja laitteita ja ihana vesileikki.

Tervetuloa uudestaan
Heippa Kolmården!

Similar Posts

2 Comments

  1. Itse olen lapsena ollut tuolla ja lapset haluaisin viedä tuonne, vaikka kaksi lapsista on jo aikuisia. Lapset ovat innostuneet Ruotsista ja itse viettänyt koko lapsuuden ja nuoruuden Ruotsissa ja pidän paikkaa ihan liian tuttuna. Olen kuitenkin nyt vasta herännyt tähän, että vaikka ei kohde minua miellytä, niin lasten vuoksi…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.