Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Hyvä sisältösuunnitelma auttaa bloggaajaa tuottamaan jatkuvasti laadukasta ja mielenkiintoista sisältöä, kasvattamaan blogiaan ja innostamaan ja sitouttamaan lukijoitaan sekä säästää valtavasta aikaa ja vaivaa. Sisältösuunnitelman toteuttamiseen on olemassa liuta näppäriä työkaluja. (Postaus sisältää affialiate-linkkejä.)
Miksi suunnitella sisältöä ja mitä kaikkea kannattaa suunnitella?
Sisällön suunnitteleminen ennakkoon säästää sulta valtavasti aikaa ja vaivaa. Tiedät koko ajan mitä olet tekemässä ja kenelle, sinun ei tarvitse kirjoittaa postauksia viimeisenä iltana ja keksiä tuulesta temmattuja aiheita vain, jotta saisit jotain postattua. Suunnitella kannattaa sekä blogipostaukset että sosiaalinen media, ainakin postausten jakamisen osalta.
Suunnittele postausaiheet, sisältöä niiden ympärille ja se varsinainen sisällöntuotanto. Eli se aika kun otat kuvat ja käsittelet ne ja kirjoitat postauksesi sisällön. Pyri siihen, että uudet postaukset ovat valmiina ihan vähintään julkaisemista edeltävänä päivänä, elämäsi helpottuu entisestään mitä aikaisemmin kaikki on valmiina.
Merkitse kalenteriisi aikaa postausten tuottamiselle. Jos olet suunnitellut sisältöä etukäteen, saa lyhyessäkin ajassa huomattavan paljon aikaiseksi. Etukäteissuunnittelua voi tehdä koska vaan: aiheita ja sisältöä niiden ympärille voi miettiä työmatkalla, hellan äärellä, urheillessa tai vaikka vessassa istuessa jos nyt mitään muuta hetkeä omien ajatusten kanssa ei tunnu löytyvän.
Listaa postausaiheita aina vähintään kuukaudeksi kerralla, mielellään pidemmäksikin, jotta aiheiden kanssa on myös hieman pelivaraa. Varaa kalenterista aika kirjoittamiselle. Itse en edes yritä saada yhtä postausta valmiiksi yhdellä istumalla, vaan kirjoitan pätkiä sieltä täältä hyvissä ajoin ja suunnittelen sisältöä joka aiheen ympärille aina samalla kaavalla. Lopuksi kokoan osaset yhteen ja niistä muodostuu postaus. Mitä enemmän saat aiheita kerralla listattua, sen helpommin sulta löytyy aina postausaihe takataskusta jos sellaista tarvitaan.
Valmis aihelista auttaa myös pääsemään yli meitä kaikkia sisällön tuottajia ajoittain vaivaavasta motivaation puutteesta ja tyhjän paperin kammosta. Matalan motivaatiotason kausiin voi listastaan kaivaa aina jonkun vähän kevyemmän aiheen, jonka tuottaminen ei vaadi valtavasti aikaa taikka vaivaa. Suosittelen näihin listauksiin kirjoittamaan aiheita varsin kritiikittömästi ja pohtimaan niiden tarkoitusta ja paikkaa blogissasi vasta kun todella valitset listasta aiheita tuleviin postauksiin. Anna kaiken luovuutesi loistaa näissä ideointivaiheissa.
Kuulen aika-ajoin purnauksia, että nimenomaan suunnitteluun menee tolkuttomasti aikaa. Voi mennäkin, mutta joka tapauksessa vähemmän, kuin jos suunnitelmaa ei ole. Tämä on varsin helppo itse kunkin todeta kellottamalla käytettyä aikaa. Bloggaaja, joka postaa kolme kertaa viikossa, käyttää takuuvarmasti kokonaisuudessaan vähemmän aikaa tuottaessaan kaikki postauksensa yhdellä kertaa, kuin aina edellisenä iltana niitä naputtaessa. Bloggaaja joka julkaisee vain kerran viikossa, säästää suhteessa vielä enemmän aikaa toimiessaan hyvissä ajoin etukäteen.
Kirjoitan tällaisen yli tuhannen sanan pläjäyksenkin yleensä noin tunnissa, sillä tiedän mitä teen. Minun ei enää tässä näppiksen äärellä tarvitse miettiä mistä kirjoittaisin ja mitä aiheesta sanoisin, vaan se osuus mulla on jo etukäteen suunniteltuna. Näppiksellä tuotan vain lihaa rungon ympärille ja/tai yhdistän jo aiemmin kirjoitettuja elementtejä toisiinsa.
Postauksen julkistamiseen ei riitä, että painaa blogissa Julkaise-nappulaa. Postauksista pitää myös kertoa jollekin, ei niitä kukaan tule sattumalta lukemaan, niitä pitää markkinoida. Jälkitöitä postauksen jälkeen riittää valtavasti, jos postauksen haluaa jakaa kaikkiin sosiaalisen median kanaviin ja mahdollisesti useampiin Facebook-ryhmiin. Ensinnäkin on hölmöä jakaa postaus joka paikkaan yhtä aikaa ja vaikkei olisikaan, niin jakamiseen menee jokseenkin paljon aikaa. Jaoille kannattaa siis myöskin tehdä selkeä suunnitelma ja pitäytyä siinä. Listaa mihin kaikkialle haluat postauksen jakaa ja millä aikavälillä.
Käytä tätä listaa muistilappuna, johon voit merkitä milloin mikäkin jako on tehty. Ja ajasta jaoista ennakkoon mahdollisimman paljon.
Miten hyvä suunnitelma auttaa lukijaa ja kasvattaa blogia?
Hyvin suunnitellun blogin lukija saa sitä mitä hän tilaa. Hän tietää koska postaukset julkaistaan ja millaista sisältöä on odotettavissa. Onnistunut sisältösuunnitelma koukuttaa lukijaa ja saa tämän palaamaan blogiisi aina uudestaan. Muista, että sitoutunut lukija on sun paras lukija, sun paras ystävä, sun tyyppi, sun yhteisö. Sitoutuneet lukijat ovat ne, jotka kommentoivat ja myös jakavat sisältöäsi omissa kanavissaan. Ne, jotka odottavat uusia postauksia, ne, joille se tätä teet. En voi korostaa liikaa, että ihan kaikissa hyvissä blogeissa on kyse lukijasta, ei kirjoittajasta. Lukija, se sun unelmatyyppi, kannattaa aina pitää mielessä mitä tahansa blogin nimissä teetkin.
Tee siis suunnitelmasi lukijaasi palvelemaan. Lukijoitasi palvelemalla se kasvu saavutetaan, kun uusia unelmatyyppejä tulee mukaan seuraamaan sisältöjäsi.
Tekemällä toimivan suunnitelman ja myös pysymällä siinä, pääset tavoitteisiisi. Jos haluat vuoden loppuun menneessä tuplata lukijamääräsi, niin pohdi tarkkaan onko se realistista ja mitä sinun pitäisi tehdä, että pääsisit tavoitteeseesi? Tolkuttomia tavoitteita ei kannata asettaakaan, vaan sellaisia, jotka on mahdollista saavuttaa. Saavutettava tavoite motivoi, mutta mihinkään tavoitteeseen ei ole mahdollista päästä, jollei sitä varten ole tehnyt suunnitelmaa. Sitä strategiaksikin kutsutaan.
Mitä työkaluja kannattaa käyttää suunnitteluun?
1. Kynä ja paperi
Siis oikeasti. Muistiinpanovälineet. Itse suosin nykyään perusperinteisiä kynää ja paperia. Mutta mikä tahansa itsellesi toimii parhaiten. Valjasta muistiinpanovälineet palvelemaan blogiasi. Kunhan pidät huolta, että nämä välineet ovat aina saatavillasi siten, että voit palata myös vanhoihin muistiinpanoihin uusien tekemisen ohella.
Listaa postausaiheita, mitä pidempi lista sen parempi. Yksi valmennettavani innostui listaamaan 57 postausaihetta yhdellä istumalla. Hän postaa korkeintaan kerran viikossa. Hänen ei tarvitse ihan heti miettiä, mistä sitä seuraavaksi kirjoittaisi.
Minulla on vino pino muistivihkoja ja kalenteri, joihin kerään ideoita, luonnostelen ja suunnittelen. Tykkään kirjoittaa postausaiheen keskelle muistikirjan sivua ja kasata sen ympärille mind mapin sisällöstä. Tässä kohtaan huomautan, että postausaiheet eivät muuten ole sama asia kuin postausten otsikot, otsikointi on ihan oma taiteenalansa.
2. CoSchedule.com
CoSchedule.com toimii loistavasti yksiin WordPressin kanssa lisäosana. Helppotajuiseen kalenteriin voi suunnitella postausaikataulun. Postaukset voi ajastaa kalenterin kautta ja mikä parasta, kaikki postausten somejaot voi myös ajastaa CoSchedulen kautta. Voit siis luoda jokaiselle postauksellesi someaikataulun, ja ajastaa jaot aina hamaan maailman tappiin saakka. Pystyt ajastamaan postauksen julkaisemisen ja postauksen jakamisen somessa kaikki tasan samaan aikaan halutessasi.
CoSchedule on maksullinen sovellus.
3. Hootsuite.com ja Buffer.com
Hootsuite.com ja Buffer.com ovat kumpainenkin sosiaalisen median ajastamiseen ja hallinnointiin tarkoitettua sovelluksia. Hootsuitella voi myös seurata sosiaalista mediaa. Kumpaisestakin perusversiot ovat ilmaisia. Itse käytän näitä kumpaakin sulassa sovussa keskenään sillä ilmaiseen versioon saa vain rajallisen määrän tilejä liitettyä eikä kumpikaan yksinään riitä minulle.
Bufferissa on kätevää ennalta määritellyt postausajankohdat, voin ajastaa somejakoja tietyn aikataulun mukaan.
Hootsuitessa voi seurata Twitteriä ja Instagramia ja sillä voi ajastaa Instagram-kuvat ja repostata muiden kuvia.
4. Later.com
Later.comilla ajastetaan Instagramia. Sovellus on ilmainen, mutta ilmaisversiolla saa ajastaa vain 30 kuvaa kuukaudessa eikä lainkaan videoita. Myöskään kuvankäsittelymahdollisuuksia ei ilmaisversiossa ole. Ilmaiseksi saa Lateriin liitettyä kaksi käyttäjätiliä.
Postaan kaikki instakuvani Laterin kautta, vaikkei ajastamiselle olisi tarvettakaan. sillä kuvatekstien ja hashtagien kirjoittaminen tietokoneen näppiksellä on sen verran paljon mieluisampaa kuin puhelimen tökkiminen. Mulla on huono lähinäkö. 🙂
Vaikka kaikenlaisissa suunnitelmissa pysyminen on enemmän kuin suotavaa, niin muista kuitenkin, että suunnitelman ja suunnan muuttaminen on sallittua. Jos et ole tätä ennen suunnitellut mitään, niin aloita postausaiheiden listaamisella ja postausten tuottamisella hyvissä ajoin ennakkoon ennen niiden julkistamista. Kokeile paljonko säästät aikaa ja hermoja kun postaukset ovat etukäteen mietittyjä ja kirjoitettuja.
Etene tästä kokeilemaan erilaisia kynää ja paperia teknisempiä työkaluja. Ja muista ne lukijat, blogisi on olemassa vain heitä varten ja vain, koska he sisältöäsi lukevat.
Mitä tahansa kysyttävää heräsi suunnittelemisesta, niin ota heti yhteyttä. Voit jättää tähän postaukseen kommentin tai laittaa meiliä. Vastaan aina kaikille, vaikka siihen muutama päivä menisikin.
Lue lisää: Latergramme – Instagramin ajastaminen
Jos postauksesta on sinulle hyötyä, älä epäröi jakaa hyötyä muillekin. Paina siis rohkeasti jakonappeja sosiaaliseen mediaan.
CoSchedulen ja Laterin linkit ovat affiliate-linkkejä. Jos ostat/rekisteröidyt näiden linkkien kautta, saan minä alennusta kuukausimaksuistani. Kiitos paljon jo etukäteen!
Oli mukava tutustua eilen Pingissä ja mielellään olisin höpötellyt kauemminkin, mutta aika hektistä menoa. Lämmin kiitos vielä hyvästä workshopista!
Kiitos samoin! Jatketaan höpöttelyä vaikka meilitse. 🙂
Oli mahtava sparrihetki Instan parissa, kiitos siitä! Otinkin jo parit vinkit käyttöön 😉 Kiitos muuten tästä postauksesta, tuohon Goscheduleen pitää tutustua paremmin kunhan blogi nyt pääsee muuttamaan WP -alustalle!
hanna
http://www.hannamariav.com
Oli kiva tutustua! Kivaa jos postauksesta on hyötyä. CoSchedule on kyllä mun suosikki vaikka siinä (aika kova) kuukausimaksu onkin, hyöty on kuitenkin niin suuri. Ja sit mä en maksa noista muista, vaikka Hootsuiten maksullinen versio on kyllä kans tosi hyvä. 🙂
Tästä inspiroituneena kirjoitin heti kolme puolivalmista postausta varastoon. Kiitos!
Hyvä sinä!