Bloggaajana sinut voidaan katsoa yrittäjäksi esimerkiksi tTE-toimistossa.

Onko bloggaaja yrittäjä työttömyysturvassa?

Tiesitkö, että sinut voidaan katsoa yrittäjäksi jos tienaat blogillasi?
Tämän artikkelin tarkoitus on valaista harrastajabloggaajan työttömyysturvaa ja selventää käsitteitä ja hälventää pelkoja. Harrastajalla tarkoitan palkkatyössä käyvää bloggaajaa, jolla ei ole yritystä, mutta joka tienaa blogillaan esimerkiksi yhteistöiden, sponsoroitujen postausten ja affiliate-linkkien kautta. Postausta varten olen keskustellut Uudenmaan TE-keskuksen työttymyysturvaneuvojien, verohallinnon asiantuntijoiden ja eläkevakuutusyhtiön YEL-neuvojien kanssa. Artikkelissa käyn läpi seuraavat:

  1. Mikä on yritys?
  2. Kuka on yrittäjä?
  3. Päätoiminen vs. sivutoiminen yrittäjyys
  4. Palkka, palkkio, käyttökorvaus ja laskutus
  5. Onko bloggaaja yrittäjä?

Juuri hyväksytty lakimuutos oman työn tekijöiden asemaan työttömyysturvassa on herättänyt paljon keskustelua ja se on ymmärrettävästi huolettanut myös bloggaajia. Lain voimaan tullessa oman työn tekijän käsite ilmeisesti poistuu laista ja kaikki itsensä jollain tavalla palkkatyön ulkopuolella työllistävät ovat vastedes yrittäjiä. Laista ei ole vielä olemassa ohjetta, joten kukaan ei tänä päivänä osaa sanoa, mitä muutos käytännössä tarkoittaa. Paperilla itsensä työllistäjien tilanteeseen ei pitäisi juuri muutoksia olla tulossa, sillä nytkin TE-toimisto arvio yrittäjyyttä tapauskohtaisesti aina kun työttömyysetuuksia hakeva on palkkatyön lisäksi työllistänyt itseään jollain muulla tavoin, esimerkiksi blogillaan.

Tämän artikkelin sisältö ei ole suoraan sovellettavissa joka ikiseen Suomen bloggaajaan ja haluan korostaa, että TE-toimisto käsittelee jokaisen työttömän työnhakijan tilanteen tapauskohtaisesti. Jos et ole välittömän työttämyysuhan alla, niin en myöskään murehtisi sen enempää lakimuutoksia kuin hypoteettisia tulevaisuuden uhkakuvia, vaan nauttisin täysillä rakkaasta harrastuksestani ja hankkisin sivutuloja jatkossakin. Mikäs sen mukavampaa kuin hieman tienatakin harrastaessa.

Bloggaajana sinut voidaan katsoa yrittäjäksi esimerkiksi TE-toimistossa.

 

1. Mikä on yritys?

Yritys on yhden tai useamman henkilön harjoittamaa taloudellista hyötyä tavoittelevaa toimintaa. Yleisimmin yrityksellä on y-tunnus ja se on merkitty kaupparekisteriin ja verottajan rekistereihin. Yrityksiä ovat toiminimet, avoimet yhtiöt, kommandiittiyhtiöt, osakeyhtiöt ja osuuskunnat.

2. Kuka on yrittäjä?

Yrityksen määritteleminen on vielä kohtuullisen yksinkertaista, mutta yrittäjyys ei enää ole aivan yhtä suoraviivaista. Yrittäjyyden kriteerit ovat esimerkiksi KELAssa ja TE-toimistossa, verottajalla ja eläkevakuutusyhtiössä kaikissa hieman erilaiset.

Työttömyysturvassa yrittäjiä ovat ensinnäkin kaikki, jotka joutuvat ottamaan päätoimeaan varten YEL- tai MYEL-vakuutuksen. Eri yritysmuotojen osalta yrittäjiä ovat toiminimiyrittäjät, avoimien yhtiöiden yhtiömiehet sekä kommandiittiyhtiöiden vastuunalaiset yhtiömiehet, osakeyhtiöissä työskentelevät osakkaat tietyin omistusosuuksin ja johtoasemin, osuuskunnan jäsenet kun jäseniä on korkeintaan kuusi tai yli kuuden hengen osuuskunnissa samoin kriteerein kuin osakeyhtiöissä työskentelevät osakkaat.
Lisäksi työttömyysturvassa yrittäjiksi voidaan katsotaan kaikki omassa työssään työllistyvät vaikkei näillä olisikaan yritystä. Eli myös blogillaan tienaavat bloggaajat. Jos TE-toimisto toteaa oman työn tekijän yrittäjäksi, tutkii se onko yritystoiminta pää- vai sivutoimista.

3. Päätoiminen vs. sivutoimien yrittäjyys

Päätoimisia yrittäjiä ovat kaikki, jotka työllistyvät yrityksissään yllämainitusti ja jotka ovat velvollisia ottamaan päätoimeaan varten YEL-vakuutuksen. Myös sivutoimisen yrittäjän täytyy huolehtia eläkevakuutusmaksuistaan, joten pelkkä YEL-vakuutus ei tee kenestäkään päätoimista yrittäjää eikä YEL-vakuutukselta voi välttyä yli 7500 euron arvosta vuodessa omaa työtä tekevät, vaikkeivat minkäänlaista yritystä omistaisikaan.
YEL-vakuutus ei tee kenestäkään päätoimista yrittäjää myöskään työttömyysturvassa vaan esim. bloggaajien asema tutkitaan tapauskohtaisesti. Nyrkkisääntö on, että olet päätoiminen yrittäjä jos et voi vastaanottaa kokopäivätyötä. Sivutoiminen yrittäjä on oikeutettu soviteltuun työttömyysturvaan.

Minulla on toiminimi. Laskutukseni on minimaalista, joten en varsinaisesti tienaa elantoani elinkeinonharjoittajana. En kuitenkaan ole palkkatöissäkään, joten olen päätoiminen yrittäjä enkä voi saada työttömyyskorvausta. Jos menen huomenna palkkatöihin, mutta jatkan yrittämistä samaan aikaan, katsotaan minut kuuden kuukauden päästä sivutoimiseksi yrittäjäksi. Samoin jos lopetan yritykseni huomenna, olen kuuden kuukauden päästä oikeutettu työttömyysturvaan.

4. Palkka, palkkio, käyttökorvaus ja laskutus

Bloggajien palkkiot voidaan maksaa neljällä eri tavalla: palkkana, palkkiona, käyttökorvauksena tai laskulla. Laskuttaa voivat vain yritykset, joten jos bloggaajalla ei ole yritystä, ei laskuttaminen ole mahdollista.

Palkkaa maksetaan työsuhteessa. Työsuhteen tunnusmerkkejä ovat työsopimus ja työnantajan mahdollisuus valvoa ja johtaa työtä. Työsuhteessa työskentelevät suoriutuvat työstään yleensä työnantajansa tiloissa ja välineillä. Palkkaa maksava työnantaja huolehtii työntekijän eläkevakuutuksesta eli TyEL:istä.

Työkorvausta eli palkkiota maksetaan omaa työtä tekeville, puhutaan toimeksiantosuhteesta. Eli työn tekijä tekee työnsä itsenäisesti ilman valvontaa omilla työvälineillään ja pääsääntöisesti omissa tiloissaan. Uskoisin, että reippaasti suurin osa bloggaajien tekemästä työstä on tällaista työtä.

Käyttökorvausta maksetaan tekijänoikeuden alaisista töistä. Kyse ei silloin ole tehdystä työstä maksettavasta korvauksesta vaan käyttöoikeuden myymisestä. Tekijänoikeus on itsenäisillä teoksilla kun valokuvilla ja teksteillä. Ruokabloggaajille tiedoksi, että resepteillä ei ole tekijänoikeuksia ja reseptien laatimisesta maksetaan siis palkkiota. Reseptin yhteydessä myydystä kuvasta taas käyttökorvausta.

Palkan suhteen työttömyysturva ja eläkemaksut ovat aika selkeitä, jos saat palkkaa, olet töissä etkä työtön, eikä sinun tarvitse miettiä eläkemaksuja.
Palkkioita ja käyttökorvauksia saava taas voidaan katsoa yrittäjäksi ja hän on itse vastuussa eläkemaksuistaan.  Jos saa palkkioita ja käyttökorvauksia yli 7500 euroa vuodessa, on velvollinen ottamaan yrittäjän eläkevakuutuksen eli YEL-vakuutuksen, riippumatta siitä omistaako yritystä. Palkkioista ja käyttökorvauksista maksetaan myös tuloverot normaalisti toimittamalla maksajalle verokortti. Käsitys, että verokortillista toimintaa ei katsottaisi yritystoiminnaksi, ei pidä paikkansa.

5. Onko bloggaaja yrittäjä?

Käsittelen kysymystä tässä nimenomaan työttömyysturvan näkökulmasta. Kysymykseen ei ole yhtä oikeaa kaikki bloggaajat kattavaa vastausta, vaan jokaisen työttömyysturvaa hakevan tilanne tarkastellaan TE-toimistossa yksilöllisesti. TE-keskuksen asiantuntija pyysi erityisesti korostamaan tätä, joten aion vielä toistaa: tästä yhteenvedosta et voi tehdä lopullisia päätelmiä omasta tilanteestasi. Mutta mikäli tunnistat itsesi yhteenvedosta, on mahdollista, että sinut katsotaan työttömyysturvassa yrittäjäksi.

Jos sinulla on yritys, olet yrittäjä. Jos sinulla on YEL-vakuutus, olet yrittäjä. Jos tienaat huomattavia summia blogillasi ja/tai toimit määrätietoisesti tienestien saamiseksi, olet yrittäjä. Huomaa, että blogissa olevat mainokset ja affiliate-linkit ovat helposti tällaista toimintaa.

Alle 300 euron tienestit eivät vaikuta työttömyyskorvauksiin, kaikki sen yli vaikuttaa. Mutta jos olet ennen työttömäksi jäämistä tienannut blogillasi säännöllisesti alle 300 euroa kuussa, et voi suoraan olettaa, että sinua ei katsota yrittäjäksi.

Jos saat palkkiota kertaluontoisesti vaikka 5000 euroa tai silloin tällöin muutaman satasen, ei toiminta ole erityisen suunnitelmallista tai tuottoon tähtäävää.

Jos saat palkkiota joka kuukausi 1000 euroa, tienaat omassa työssäsi eli blogillasi jo 12000 euroa vuodessa. Silloin olisit myös velvollinen ottamaan YEL-vakuutuksen ja olet yrittäjä. Jos sinulla ei YEL-vakuutusta kuitenkaan ole, ei se tarkoita ettetkö olisi yrittäjä, velvollisuus kuitenkin ylittyy ja toiminta vaikuttaa säännölliseltä ja suunnitelmalliselta. Jos koet, että saattaisit olla velvollinen vakuutuksen ottamaan, ota yhteyttä eläkevakuutusyhtiöön asian tarkistamiseksi. YEL-vakuutus(kaan) ei ole niin yksiselitteinen, että katsotaan suoraan tuloja vaan vakuutusmaksu perustuu vakuutuksen ottajan omaan arvioon tekemänsä työn arvosta, mikä on valtavan eri asia kuin todelliset tulot.

TE-toimisto tarkastelee siis juuri sinun tilannettasi ja työhistoriaasi kokonaisuutena ja arvio bloggaamisen osuuden vaikutuksen. Jos blogisi katsotaan työskentelyksi, katsotaan siksi todennäköisesti koko bloggaaminen, ei yksittäiset postaukset. Ja tässä tulee nyt minun mielestäni kaikkein hankalin osuus: työttömänä saa toki blogata edelleen, mutta bloggaamisen, eli tehtävän työn, määrän pitäisi pysyä samana. Ja tämä koskee siis kaikki mahdollisia tulkintoja tavan palkansaajasta sivutoimiseen yrittäjyyteen. Tosin miten tehdyn työn määrää mitataan, siihen minulla ei ole vastausta.

Jos et ole koe, että saatat olla lähiaikoina jäämässä työttömäksi, niin älä murehdi sellaisia, mitkä eivät ole sinulle todellisia murheita, vaan jatka elämästäsi ja blogistasi nauttimista. On hyvä tiedostaa oma tilanne, mutta on turha jäädä märehtimään.

Työttömäksi jääminen on ihan kenen tahansa elämässä kova paikka ja tuo elämään huolta ja murhetta, etenkin jos rakas harrastus tuntuu muodostuvan taakaksi. Mutta sen ei tarvitse olla taakka vaan lähesty asiaa positiivisen kautta, satunnaisten yhteistöiden tekeminen ja muutamien satasien mainostienestit tuskin vaikuttavat turvaasi millään lailla. Jos sinut tulkitaan sivutoimiseksi yrittäjäksi ja saat soviteltua päivärahaa, niin päivärahan määrään vaikuttavat kuukausikohtaiset ansiot, eivät menneet ansiot. Ja edelleen voit tienata 300 euroa kuussa menettämättä senttiäkään. Jos tienaat blogillasi nyt vaikkapa tuon esimerkkinä käyttämäni tonnin kuukausittain, niin olisiko nyt mahdollisuus tuplata tai jopa moninkertaistaa se ja siirtyä ihan oikeaksi yrittäjäksi?

Toivottavasti tämä postaus avaa harrastajabloggaajan asemaa työttömyysturvassa sekä noita yleisimpiä yrittämisen käsitteitä. Asia ei ole helppotajuinen ja me yrittäjäkin olemme usein solmussa termien viidakossa. Tällä hetkellä tilanne on tämä, uuden lain tullessa voimaan kaikki oman työn tekijät tulkijaan yrittäjiksi. Laista ei kuitenkaan ole olemassa ohjetta, joten minun tai TE-keskuksenkaan on turha lähteä arvailemaan miten lakimuutos vaikuttaa bloggaajiin tai ylipäätään keneenkään.

Olisi mielenkiintoista kuulla kommenteissa oman työn tekijöiden, erityisesti bloggaajien, omia kokemuksia työttömyysturvasta.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *