Hakukoneoptimointi kannattaa aloittaa siitä, että laittaa sisällön kuntoon.

Helppoa hakukoneoptimointia

Kokosin kahdeksan varsin helppoa tapaa parantaa blogin sijoittumista hakukoneissa. Hakukoneoptimointi onnistuu ihan pelkällä sisällöllä. Tästä postauksesta on riisuttu kaikki vähän tekniseenkin viittaava. Parasta hakukoneoptimointia onkin hyvä sisältö, kun lukijat tykkää, niin yleensä tykkää hakukonekin. Tein tästä tekstistä myös pienen e-kirjan, voit ladata sen postauksen lopusta.

Hakukoneoptimointi kannattaa aloittaa siitä, että laittaa sisällön kuntoon.

Sen verran esittelen terminologiaa, että hakukoneoptimointi on sama asia kuin SEO eli search engine optimation.

Näillä kahdeksalla vinkillä parannat postauksiasi jo huomattavasta ja samalla niiden sijoittumista hakutuloksissa. Huomaa kuitenkin, että hakukonesijoittuminen vie aikaa, siksi vanhimmat postauksesi löytyvät paremmin kuin ihan tuoreimmat, saattaa mennä kuukausia, että postauksesi nousee kärkikahinoihin vaikka se olisi kuinka hyvä ja suosittu. Ja ihan erityisesti huomaa, että voit päivittää vanhaa sisältöäsi näillä samoilla ohjeilla kunhan et kajoa urliin.

Kahdeksan helppoa vinkkiä hakukoneoptimointiin:

  1. Otsikko
  2. Ingressi
  3. Väliotsikot
  4. Valkoinen tila
  5. Listat
  6. Postauksen pituus
  7. Kuvien nimeäminen
  8. Timanttinen sisältö

 

Otsikko

Kirjoita postauksiisi vetävä otsikko, joka vastaa postauksen sisältöä ja joka sisältää hakusanoja. Tähän olisi tarjolla monenlaistakin työkalua, joilla voi testata hakusanoja ja otsikkoa, mutta yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että jos kirjoitat tomaattien kasvatuksesta, niin otsikoi todennäköisimmin hakutermein ja siis mahdollisimman selkeästi: ”Tomaattien kasvattaminen”. Jos otsikoit vaikkapa ”Punaisia aurinkoja puutarhaasi”, ei tuo kerro mitään sen enempää lukijalle kuin sille hakukoneellekaan.

Ingressi

Aloita jokainen postauksesi ingressillä. Kirjoita mitä tuleman pitää, parilla lauseella. Ingressiin olisi hyvä saada mahtumaan otsikon hakusana(t) uudestaan. Jos koet, että hakusanan ymppääminen postaukseen luontevasti on hankalaa, niin tässä on vastaus kielellisiin haasteisiisi, ingressin pystyy useimmiten aloittamaan otsikolla ja jatkamaan siitä lausetta: ”Tomaattien kasvattaminen on helppoa kunhan otat huomioon kasvupaikan ja kasvualustan ja pidät huolta varkaiden nyppimisestä ja tasaisesta kosteudesta. Listaan kaikki vinkkini, myös ne kantapään kautta opitut. Näillä ohjeilla kuka tahansa saa tomaattinsa kukoistamaan ja tuottamaan runsaan sadon.”

Ingressin ykköstarkoitus on ikään kuin myydä postaus lukijalle.

(Mä en hirveesti tomaattien kasvattamisesta ymmärrä, kokemuksia on vain sieltä kantapäästä, että tätä ei ehkä kannata lainata jos aiot tomaateista kirjoittaa. 🙂 )

Väliotsikot

Käytä väliotsikoita. Jossain väliotsikossa olisi hyvä esiintyä taas tuo hakusana, mutta pitäydy ennemmin sujuvuudessa kuin teennäisessä otsikoinnissa. Lyhyeenkin postaukseen saa ainakin yhden väliotsikon. Väliotsikko tarkoittaa, että valitset tekstin muotoiluista otsikon (h1, h2, h3 jne.), pelkkä lihavointi ei riitä. Väliotsikot auttavat lukijaakin hahmottamaan ja sisäistämään tekstiäsi paremmin. Hyvillä väliotsikoilla voi silmätä postauksen kerralla ja koska ne on tietty tosi hyviä, niin lukija lukee sitten loputkin.

Valkoinen tila

Jätä tekstiin tilaa. Lyhyttäkin tekstiä on kurjaa lukea, jos se on kirjoitettu yhteen pötkylään, vaikka olis kuinka kappalejaot paikallaan. Tee kappalejaot siis rivivälein. Valkoinen tila on tekstisisällöntuottajan paras ystävä. Ja lukijan. Ja hakukoneen. Koska mitä kauemmin ja hartaammin lukija sun postausta lukee, sen hyödyllisemmäksi hakukone sisältösi katsoo. Ja hyödyllisyys on tärkeää. Hakukone ei rivivaihtoja varmaankaan tekstistäsi skannaa, mutta sivuilla vietetty aika on optimoinnin kannalta tärkeä.

Listat

Tee listoja. Jos mahdollista, tee postaukseesi numeroimaton lista, eli niillä palluroilla. Jos mahdollista, tee myös numeroitu listaus. Tomaattiesimerkissä voisi olla listattuna ensin kaikki kasvatuksen vaiheet ja sitten niitä samoja käytetään väliotsikoina.

Postauksen pituus

Kirjoita tarpeeksi pitkästi. Älä kirjoita mitään puolivillaista, vaan sitten kun kirjoitat, niin kirjoita kunnolla. Kirjoita niistä tomaateista niin, että tumpeloinkin oman elämänsä parvekepuutarhuri onnistuu pitämään taimensa hengissä loistokkaaseen satoon saakka. Pyri yli kolmeen sataan sanaan, mutta älä väkisin ala pidentää jos asia loppui ennen kuin sanamäärä tuli täyteen. Teeskentelyn haistaa sekä lukija, että hakukone. Toisaalta, jos yli kolmen sadan sanan naputtaminen tuottaa tuskaa, niin onkohan siinä aihetta tarpeeksi sitten ollenkaan?

Kuvien nimeäminen

Lisää kaikkiin postauksiin kuvia ja nimeä ne oikein. Kuvat nimetään jo koneella ennen kuin ne ladataan blogiin. Nimet saisivat taas sisältää hakusanoja. Eli ei enää yhtä ainutta IMG_4783.

Kuvan nimen lisäksi kuvaan lisätään vaihtoehtoinen teksti, alt-text. Hakukoneet eivät vielä oikein kuvien sisältöä ymmärrä mutta kirjoitusta senkin paremmin. Sun pitää siis kertoa hakukoneelle mitä kuva esittää. Ja lukijalle. Vaihtoehtoinen teksti näkyy kuvan tilalla jos kuvaa ei jostain syystä näytetä. Vaihtoehtoinen teksti pinnautuu kuvan mukana. WordPressissä kuvan teksti kirjoitetaan siinä vaiheessa kun kuva ladataan blogiin, Bloggerissa ladataan ensin kuva ja muokataan sitten sen ominaisuuksia kun se on tekstin seassa.

Timanttinen sisältö

Kirjoita vain helvetin hyvää sisältöä. Kirjoita oikein, kirjoita mielenkiintoisesti, kirjoita koukuttavasti, kirjoita hyödyllisesti. Anna persoonasi loistaa, anna lukijalle joka kerta kaikkesi. Muista jokaisen postauksen kohdalla, että kenelle sä kirjoitat. Aika harvoin se on itsellesi vaan nimenomaan niille lukijoille. Pidä unelmalukijasi aina mielessäsi. Bloggaamisessa ei ole kyse sinusta vaan lukijoistasi.

Älä koskaan kopioi tekstiä mistään, edes lyhyttä pätkää, tuota kaikki tekstisisältösi itse ja ole uniikki. Kuvapankkikuvien käyttäminen sen sijaan on varsin ok, kunhan muistat nimetä nekin kunnolla.

Hyvä sisältö on siis kaikkein parasta hakukoneoptimointia. Koko hakukoneoptimoinnin voisi kärjistää tähän: mikä miellyttää lukijoita, miellyttää myös hakukonetta. Voidaan joskus mennä tähän paaaljon syvemmälle, mutta tällä pääset jo hyvään ja riittävään alkuun, ei ole rakettitiedettä tämä.

Älä anna hyvien vinkkien hukkua nettiin, vaan lataapa tästä tämä postaus e-kirjana ja tallenna koneellesi, jotta voit palata siihen helposti aina uudestaan: Lataa e-kirja tästä.

Similar Posts

4 Comments

  1. Hyvä kirjoitus. Olen itsekin miettinyt ohjeen tekemistä bloggaajille, mutta täältähän löytyikin paljon asiaa blogin hakukoneoptimointiin liittyen. Kun jonkin verran olen katsellut eri blogeja juuri Google-näkyvyyden kannalta, niin olen törmännyt joka kerran samaan asiaan: otsikointi on todella heikkoa useimmissa blogeissa. Varsinkin niissä, jossa otsikkona on ”Tällästa tänään” tai ”One day of my life”. 🙂 Onko sinulla jotain erikoisvinkkejä otsikointiin? Miten yhdistät sekä houkuttelevan otsikon että sellaisen, joka toimii hakukoneita ajatellen?

    Innostuin lukemaan muutaman muunkin blogitekstin. Hyvää sisältöä tuotat tänne! Kiitos siitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.